Tradition Hotel Kultahovi

Keskiyön aurinko – Ijâttes ijjâ

 

Vuodenaikojen vaihtelu ja siihen liittyvät ilmiöt korostuvat pohjoisessa. Kellon ympäri paistava aurinko on hämmentävä kokemus. Vieraamme eivät usein huomaa mennä nukkumaan!  Jo huhtikuun lopussa Inarissa ei enää tule yöllä pimeää ja toukokuun puolenvälin jälkeen aurinko paistaa yöllä jo Inarissa vaikkapa läheisen Tuulipään rinteille. Aurinko painuu horisontin taakse jälleen heinäkuun loppupuolella. Yhteensä yötön yö kestää Inarin seudulla noin 65 päivää.

Yötön yö vaikuttaa meihin paikallisiin siten, että unentarpeemme vähenee. Päivän puuhat venyvät usein myöhään iltaan. Vanhassa kulttuurissa saamelaiset eivät todellakaan eläneet kellon mukaan. Kesällä nukuttiin kun nukutti ja keskellä yötä saatettiin ryhtyä vaikka nuottaukseen ja kalapotun keittoon. Myös vasanmerkkaus tapahtuu vieläkin usein yöllä kun on viileämpää. Pienet poronvasat pärjäävät näin paremmin merkkuuerotuksessa. Yöttömän yön ansioita ovat myös valtavan hienot arktiset aromit. Marjoissa ja muissa luonnonkasveissa maut voimistuvat pitkän valoisan ajan ansiosta lyhyellä kasvukaudellamme.

Inarissa parhaita paikkoja yöttömän yön kokemiseet ovat läheinen Tuulispään tunturi , josta aukeaa samalla hieno näköala Inarijärvelle, Juutuanjoen rannat ja Oi Juutua –luontopolku sekä tietysti Inarijärvi. Myös loppukesästä nautimme usein hienoista ja värikkäistä auringonlaskuista.